Yhdistys
![]() |
Kunnostushanketta vetää Hulauden vesialueen kunnostusyhdistys ry. Yhdistyksen jäsenenä olet tukemassa järvien kunnon parantamiseen tähtääviä toimia ja saat tietoa ison kunnostushankkeemme etenemisestä ja myös muista yhdistyksen toimista järvien tilan parantamiseksi. Esimerkiksi yhteisiin kaislanniittoihin on mahdollista osallistua myös oman rantansa osalta, kun koneet tuodaan järvelle.
Yhdistyksen toiminta tähtää Hulauden vesialueen kunnon parantamiseen. Suurin hanke on pitkäjänteisellä työllä etenemään saatu mittava kunnostushanke, jonka toteutukseen haetaan rahoitus erikseen. Muu yhdistyksen toiminta kuten päähankkeen eri vaiheiden valmistelukin katetaan jäsenmaksutuloilla. Muuta toimintaa ovat kaikki päähankkeen kolmen vaiheen ulkopuolelle jäävät toimet, kuten kaislan niitot, ruoppaukset, kalastonhoito, ojavesien fosforin poisto ja jatkohankkeiden valmistelu.
Yhdistys on toiminut vuodesta 1992 ja saanut toiminnastaan myös Lempäälän ympäristönsuojeluyhdistyksen ympäristödiplomin. Yhdistyksen jäseninä on pääasiassa alueen asukkaita ja kesäasukkaita. Yhteistyö alueen kalastuskuntien, kuntien ja valtion viranomaisten kanssa on aktiivista.
Liity mukaan yhdistykseen ja olet mukana pitkäjänteisessä toiminnassa järviemme kunnon parantamisessa!
Yhdistyksen jäsenmaksu on 20 €/v.
Yhdistyksen hallitus 2024-2025
Puheenjohtaja | Mika Niemelä | mika.niemela(at)hulaus.fi | 040 750 7676 |
Halituksen jäsen, Hankepäällikkö | Minna Leppänen | minmaalep(at)gmail.com | 040 088 7997 |
Hallituksen jäsen, Talousvastaava | Reijo Ajosmäki | reijo.ajosmaki(at)hulaus.fi | 040 571 7934 |
Hallituksen jäsen | Markku Sivula | markku.sivula(at)kotiposti.net | 040 543 8494 |
Hallituksen jäsen, Ilmastus | Jommi Suonketo | jommi(at)suonketo.fi | 050 596 9837 |
Hallituksen jäsen, Niitto | Tuomo Lumme | tuomo.lumme(at)gmail.com | 050 583 2275 |
Hallituksen jäsen | Jussi Vilo |
|
|
Halllituksen jäsen | Kimmo Pantti |
|
|
Hallituksen jäsen, Hulauden osakaskunta | Markku Joensuu |
|
|
Hallituksen jäsen, Rikalan osakaskunta | Kalle Oinas |
Jäsentiedotteet (sisältää jäsenmaksutiedot)
![]() | Jäsentiedote 2024.pdf (241 kB) |
![]() | Jäsentiedote 2023.pdf (223 kB) |
![]() | Ilmastimen infopläjäys 20230416.pdf (762 kB) |
![]() | Jäsentiedote 2022.pdf (261 kB) |
![]() | Jäsentiedote 2021.pdf (257 kB) |