Hankkeen toteutuminen varmistui

Mika Niemelä
26.2.2013

Lempäälän kunnanhallitus varmisti hankkeen toteutumisen

Lempäälän kunnanhallitus teki 26.2.2013 päätöksen osallistua kunnostushankkeen ensimmäiseen vaiheeseen tarvittaessa 27% osuudella. 

Näin Lempäälä varmistaa hankkeen toteutumisen ottamalla tarvittaessa vastuulleen Akaankin osuuden ensimmäisestä vaiheesta.

Yhdistys kiittää Lempäälän kuntaa, kunnanhallitusta ja kunnanjohtajaa rohkeasta ja päättäväisestä päätöksenteosta hankkeen maaliin saattamiseksi.

Lempäälä osoittaa konkreettisin teoin aidosti välittävänsä ympäristöstä, sekä arvostavansa lähidemokratiaa viemällä päättäväisesti päätökseen kansalaisten alullepaneman ja talkootyönä pitkälle valmisteleman merkittävän ympäristöhankkeen.